Välikankaan kirjapainomuseo  
 
   
 
 
 
 

Kirjanpainamisen historiaa:
lyhyt oppimäärä

Siitä lähtien, kun mainzilainen Johannes Gutenberg keksi kirjanpainamisen taidon 1400-luvulla, ovat niin painamisen kuin tekstin ja kuvien tuottamisenkin tekniikka ehtineet muuttua moneen kertaan. Gutenbergin tärkeimpiä keksintöjä olivatkin irtokirjasimet sekä varhainen painokone, nykäisin.

1800- ja 1900-luvulla Gutenbergin oivalluksia kehitettiin roimasti eteenpäin. Ottmar Mergenthaler kehitti ensimmäisen rivilatomakoneen, jonka jälkeen latojan tarvinnut viettää enää päiviään irtokirjakelaatikon edessä suuria tekstimääriä purkaen ja latoen. Teollistumisen aikakautena kehitettiin uudenlaisia painokoneita, jotka kykenivät painamaan entistä nopeammin ja halvemmin.

Kohopainaminen oli yleisesti käytössä kirjapainossa aina 1960-luvulle saakka. Näihin aikoihin offset-painaminen alkoi syrjäyttää kohopainamista. Offset-tekniikka vaati kokonaan uudenlaista tekstin ja painopinnan tuottamisen tapaa.

Offset-painaminen toi mukanaan kirjapainoihin monenmuotoiset valoladontakoneet. Usein näitä koneita ehdittiin käyttää vain muutamia vuosia, ennen kuin kone piti päivittää taas tehokkaampaan. Lopulta, 1980-luvun lopusta alkaen, tietokoneet syrjäyttivät valoladontakoneet kokonaan.

Osa tietokoneella tuotetusta materiaalista painetaan kirjapainoissa yhä offset-menetelmällä. Tällä hetkellä kuitenkin yhä suurempi osa kaikista painotuotteista painetaan digitaalisilla painokoneilla.

Lataa tästä esitteemme
Kohopainamisen suosio kesti 400 vuotta (317kt)

 

 
 
 
  palkki